Avainsana: Ähtäri
-
Hermannin ja Mimmin talo
Tämän artikkelin aikaisempi versio on julkaistu Suku-lehden numerossa 6/2024. Äitini albumissa oli n. 5×7 cm mustavalkoinen kuva talosta, jonka etuterassilla ja parvekkeella on yhteensä pitkälle toistakymmentä ihmistä. Kuvan alle hän oli kirjoittanut ”Hermannin talo Port Arthurissa”. Kun aloitin selvitellä keitä kaikkia sukulaisia Kanadaan oikein oli muuttanut ja milloin, kesti hetken aikaa ennen kuin olin niin…
-
Ihmisiä kuvissa
Kanadan suomalaisista liikkuu verkossa lukuisia vanhoja kuvia, joista saatetaan esittää osittaista oikeata tai väärää tietoa kuvassa olevista henkilöistä tai paikoista. Esittelen muutaman kuvan ja niissä esiintyviä tutkittuja henkilöitä. Kosolan talo, Kaukasen häät John Kosola (1875-1944) oli kotoisin Ylihärmästä, Modinien räätälisuvusta. Hänen puolisonsa oli Miina Hongisto (1875-1919), he avioituivat Alahärmässä 1898 ja lähtivät pian Kanadaan, missä…
-
Ollikkalan veljekset ja kapinallinen kirjallisuus
Lokakuussa 1919 Kanadan viranomaiset järjestivät kampanjan jolla pyrittiin jarruttamaan sosialistisen ajattelun leviämistä. Lyhyenä aikana yritettiin ratsioilla ottaa kiinni ”kiellettyä kirjallisuutta” levittävät aktivistit ja takavarikoimaan painotuotteita ennen levittämistä. Ähtäristä 1912 saapunut Edward Ollikkala (1888-1948) piti tuolloin kirjakauppaa Fort Williamin Simpson-kadulla. Canadan Uutiset -sanomalehti julkaisi uutisen Port Arthurissa ja Fort Williamissa tehdyistä pidätyksistä. 2000 dollarin sakko olisi…
-
Oma lähisuku, Ähtärin Mesimäen sisarukset
Lapsuudessani Kanadan-sukulaiset olivat kiinteä osa perheen elämää. Kirjeet, valokuvat, postissa tulleet lehdet ja joulutervehdykset tekivät tutuksi monet sukulaiset ja paikkakuntien nimet. Yhteydet harvenivat kun äitini serkut vanhenivat ja vähenivät, ja katkesivat kokonaan äidin kuoltua. Vasta oman sukututkimusharrastukseni myötä olen onnistunut luomaan yhteydet uudelleen. Isoäitini sisaruksista viisi lähti Kanadaan 1901-1910 välillä. Kun viimeinenkin oli saapunut, mentiin…