Kanadan suomalaisten jäljillä

Siirtolaisten historiaa ja sukututkimusta

Avainsana: Nolalu

  • Ihmisiä kuvissa

    Ihmisiä kuvissa

    Kanadan suomalaisista liikkuu verkossa lukuisia vanhoja kuvia, joista saatetaan esittää osittaista oikeata tai väärää tietoa kuvassa olevista henkilöistä tai paikoista. Esittelen muutaman kuvan ja niissä esiintyviä tutkittuja henkilöitä. Kosolan talo, Kaukasen häät John Kosola (1875-1944) oli kotoisin Ylihärmästä, Modinien räätälisuvusta. Hänen puolisonsa oli Miina Hongisto (1875-1919), he avioituivat Alahärmässä 1898 ja lähtivät pian Kanadaan, missä…

  • Strömsöstä Kanadan kivipelloille

    Devon, Nolalun eteläpuolella ja USA:n rajan lähellä, oli Thunder Bayn alueen viimeinen uudistiloiksi kaavoitettu alue. Kaavoitus tapahtui kruunun maille alun perin 1918-19, mutta Dominion Lands Actin voimassaolon päättymisen jälkeen 1930-luvulla tilat myytiin selvällä rahalla. Alue oli metsäinen, ja sen halki laskee Arrow River USA:n ja Kanadan rajajokeen Pigeon Riveriin. Maine oli jo etukäteen sellainen että…

  • Oma lähisuku, Ähtärin Mesimäen sisarukset

    Oma lähisuku, Ähtärin Mesimäen sisarukset

    Lapsuudessani Kanadan-sukulaiset olivat kiinteä osa perheen elämää. Kirjeet, valokuvat, postissa tulleet lehdet ja joulutervehdykset tekivät tutuksi monet sukulaiset ja paikkakuntien nimet. Yhteydet harvenivat kun äitini serkut vanhenivat ja vähenivät, ja katkesivat kokonaan äidin kuoltua. Vasta oman sukututkimusharrastukseni myötä olen onnistunut luomaan yhteydet uudelleen. Isoäitini sisaruksista viisi lähti Kanadaan 1901-1910 välillä. Kun viimeinenkin oli saapunut, mentiin…