Tekijä: admin
-
Hermannin ja Mimmin talo
Tämän artikkelin aikaisempi versio on julkaistu Suku-lehden numerossa 6/2024. Äitini albumissa oli n. 5×7 cm mustavalkoinen kuva talosta, jonka etuterassilla ja parvekkeella on yhteensä pitkälle toistakymmentä ihmistä. Kuvan alle hän oli kirjoittanut ”Hermannin talo Port Arthurissa”. Kun aloitin selvitellä keitä kaikkia sukulaisia Kanadaan oikein oli muuttanut ja milloin, kesti hetken aikaa ennen kuin olin niin…
-
Uhmattaria, osa 2
Taas on luettu Varpu Lindströmin Uhmattaret-teosta sukututkijan silmin. Edellinen osa löytyy täältä. Tällä kertaa tutkittavat henkilöt on valittu osasta ”Naisten työ”, sivut 127-180. Yksi keskeinen tähänkin osaan haastateltu, Sanni Salmijärvi, esiteltiin jo edellisessä kirjoituksessa. Muutamat tässä esitellyistä henkilöistä jäävät ilman syntymäpaikkaa ja vanhempia, ehkä joku lukijoista tunnistaa sukulaisensa ja täydentää tietoja. Jos ei kirja ole…
-
Sukunimi Hill
Maki-sukunimestä kirjoitin täällä ja täällä. Aivan kaikki siirtolaiset eivät halunneet tyytyä näin yksinkertaiseen ratkaisuun, vaan jatkoivat kanadalaistumista kääntämällä nimen vielä englanniksi. Kadonnutta sukulaista etsiessä kannattaa pitää mielessä myös Hill-sukunimi. Alkuperäiseen nimeen pätee sama kuin Maki-nimisillä. Tavallisimmin on katkaistu alkuperäinen talonnimi, mutta lähtökohtana voi olla mikä tahansa muukin nimi. Myös suomalaiset Hilli ja Hälli -sukunimet kuuluvat…
-
Eldon Oja: Who Were the Fort William Finns
Eldon Ojan uusi teos jatkaa kirjoittajan oman lähipiirin historiankirjoitusta. Se yhdistää henkilökohtaisia muistoja ja kokemuksia paikallishistoriaan ja koko kohdealueen kattavaan sukututkimukseen. Tavallaan se seuraa Salomon Ilmosen Amerikan Suomalaisten Historiassa sata vuotta sitten aloittamaa traditiota, mutta ei pelkästään objektiivisena historiankirjoittajana vaan myös tapahtumien ja suomalaisyhteisön keskellä lapsuutensa eläneenä ja tarkkana havainnoijana. Fort William oli Thunder Bayn…
-
Toronton räätälit
Iso Paja Toronton suomalaisasutuksen varhaishistoria poikkeaa melko lailla Kanadan muista alueista, missä pääelinkeinot olivat metsätyöt, kaivokset, maanviljelys ja rautatiet. Torontossa suuri osa suomalaisista olivat tehdastyössä, käsityöläisinä tai yrittäjinä. Myös naisten osuus oli Torontossa muita suurempi, ja suomalaiset naiset olivat kysyttyjä kotiapulaisia Toronton varakkaissa perheissä (Lindström-Best 1979:9). Vähäkyrössä syntynyt Jaakko Lintala tuli Michiganista Torontoon vuonna 1887…