Ennen vuotta 1970 Thunder Bay oli kaksi erillistä kaupunkia, Fort William ja Port Arthur. Kumpikin oli luonteeltaan satamakaupunki, jossa eri aikoina turkisten, malmien, viljan ja puutavaran kauppa ja edelleenkuljetus satamien ja rautatieyhteyksien kautta oli niiden taloudellinen perusta.
Port Arthurin suomalaisten ydinalue alkuvuosina sijoittui Bay Streetin poikkikaduille Hillcrest-puiston ja rantakatujen väliin. Asuntokaduilla on pääasiassa pientaloja, ja merkittävä osa taloista on samoja kuin sata vuotta sitten kun sukulaisemme niissä asuivat.
Fort Williamissa suomalaiset sijoittuivat kaupungin pohjoisosaan rautatien, Neebing-joen, May Streetin ja Dease Streetin rajoittamalle alueelle. Rakennuskannan suhteen tilanne on samanlainen kuin Port Arthurissa. Kuten myös Port Arthurin puolella, 1930-luvulle tullessa suomalaiset olivat jo alkaneet levittäytyä koko kaupungin alueelle.
Fort Williamin liikenneyhteydet perustuivat 1930-luvun lopulle saakka Canadian Northern- ja PeeDee-rautatieihin. Valtatiet muihin suuntiin lähtivät Port Arthurista, ja tällä oli merkittävä vaikutus siihen miten suomalaissiirtolaiset vuosisadan alkuvuosina levittäytyivät kaupunkia ympäröiviin homestead-alueisiin (township).
Port Arthurin tärkein reitti lännen suuntaan kaupungista oli Dawson Road, joka oli avattu jo 1870-luvulla Winnipegiin asti ja on nykyään valtatietä 17 ja 102. Port Arthurista katsoen se alkoi Arthur Streetin (nykyisin Red River Road) jatkeena, ja yhtyi myöhemmin Trans-Canada Highway -valtatiehen. Dawson Roadin varrelle syntyi suomalaisyhteisöjä kuten Intola, Alppila, Toimela, Pohjola ja Sunshine, ja sieltä haarautui myös reitti itäisempään Gorhamiin jonne suomalaiset perustivat Kivikosken, Lappen, Tarmolan ja North Branchin yhteisöt. Tien kummallekin puolelle kaavoitettiin tavanomaista pienempiä uudistiloja, jotka suomalaisnäkökulmasta kuuluivat edellämainittuihin yhteisöihin.
(Täysikokoinen kuva klikkaamalla)
Port Arthurista koilliseen suomalaiset jatkoivat matkaa Nipigoniin, ja sen vaikutusalueella oleville kaivospaikkakunnille kuten Geraldton, Beardmore ja Jellicoe.
Fort Williamista länteen rautateiden varrelle suomalaiset siirtyivät Murilloon ja Mokomoniin (Canadian National Railways) ja etenkin Nolalun suuralueelle Gillies, Pearson, Lybster, Marks, ja Strange -townshipeihin (PeeDee-rautatie).
(Täysikokoinen kuva klikkaamalla)
Samat liikenneyhteydet määrittivät myös asiointia ja kaupankäyntiä, ja kun maalla asuneet luopuivat maatilastaan, paluu kaupunkiin tapahtui usein samoja reittejä. Tämä johti siihen että Port Arthurin ja Fort Williamin suomalaiset eristäytyivät merkittävästi toisistaan, ja avioliittoja solmittiin enemmän oman joukon kesken kuin niiden välillä.
Port Arthur, Duluth and Western Railway (PeeDee) oli alun perin suunniteltu jatkumaan läntistä reittiä Minnesotan Duluthiin asti, mutta loppujen lopuksi se jatkui pisimmillään juuri USAn rajan yli, ja lyheni lisää 1909 kun metsäpalossa tuhoutunutta North Laken puurakenteista siltaa ei kannattanut korjata. Lyhyenäkin se palveli vuoteen 1938 asti Nolalun alueen asukkaita, ja puutavaran kuljetusta alueen savotoilta kaupunkiin.
Vastaa